Hyppää pääsisältöön

Osaatko yhdistää lipun ja valtion? Testaa tietosi Euroopan lippuvisassa

suomen lippu kuussa
suomen lippu kuussa Kuva: SDASM Archives / Flicr Commons, kuvankäsittely Mikko Lehtola / Yle Kuu,Suomen lippu

Mikä maa aloitti suruliputuksen? Entä mistä ristiretkellä sattuneesta hauskasta huomiosta Itävallan lipun kerrotaan saaneen inspiraationsa? Euroopan alueella on yli 40 valtiota, jolla jokaisella on oma lippunsa. Tällä testillä selvität, osaatko yhdistää oikean lipun ja valtion!

Lippu on valtion tunnuksena käytettävä symboli, jonka värit, kuvio ja mittasuhteet sekä käyttötarkoitus ovat tarkasti määriteltyjä. Esimerkiksi Suomen lipusta on säädetty laissa, sen koko on 11:18. Lippujen korkeus- ja pituussuhteet vaihtelevat. Yleisimmät koot ovat 2:3 tai 1:2.

Tässä testissä käytetään ns. kansallislippuja, joiden kokosuhteet vaihtelevat. Esimerkiksi olympialaisissa käytetään yleisesti samankokoisia ns. vaihtoehtoisia lippuja.

Valtioiden ja kansakuntien lippuja kutsutaan kansallislipuiksi, mutta lippuihin lukeutuvat myös esimerkiksi järjestöjen liput sekä vesiliikenteessä käytettävät viesti- eli signaaliliput.

Euroopan valtioita symboloivien lippujen kuvioissa on paljon samaa. Oletkin varmasti huomannut, että kaikki pohjoismaisten valtioiden liput ovat ristilippuja? Muualla Euroopassa taas esiintyy paljon trikoloreja eli lippuja, joissa on kolme yhtä suurta, eri väristä kenttää. Myös vaakunan käyttäminen lipussa on yleistä.

Vaikka Euroopan valtioiden lipuissa on paljon yhtäläisyyksiä, kuitenkin jokaisella valtiolla ja lipulla on oma, kiehtova tarinansa.

Edit: 11.5.2020 Korjattu virhe Yhdistyneen kuningaskunnan kirjoitusasussa, muokattu tietolaatikoita Turkin, Tšekin, Saksan ja Venäjän lipun kohdalla.

Kommentit
  • 4. osa: ¡Hogar, dulce hogar!

    Paikan ilmauksia, olla-verbejä, historiaa.

    Tässä osassa opit kysymään tietä ja paikan ilmauksia. Kieliopissa opiskellaan muun muassa olla-verbi merkityksessä "sijaita, olla jossakin": estar – hay. Lisäksi tutustutaan Espanjan historiaan 1500-luvulle saakka.

  • Vihdoinkin mä oon mä

    Joonatan on 28-vuotias transmies.

    Transmies Joonatan kertoo millaista on tulla vihdoin kohdatuksi sellaisena kuin on, miehenä

  • Mediataitoja kouluun

    Mediataitoja kouluun

    Mediakompassi-kokonaisuus koostuu kolmesta eri ohjelmasarjasta, joista ensimmäinen on tarkoitettu alkuopetukseen, toinen alakouluun ja kolmas yläkouluun ja lukioon.